Sokkona

Elämän pimeitä puolia koluamassa

Osuuspankki

2015-12-04

Osuuspankilla oli syyskuuhun 2015 saakka toimiva puhelinpankki jonka sitten lopettivat kuulemma vähäisen käytön vuoksi. puhelinpankissa oli kuitenkin sokkokäyttäjän kannalata yksi oleellinen etu:

Lue koko teksti »

Razberry

2015-11-10

Razberry on Raspberry-korttitietokoneeseen tarkoitettu Z-wave-adapteri. Hintaa sillä on noin seitsemänkymppiä mutta mikäpä z_wavessa olisi halpaa. Adapteri on tuollainen postimerkin kokoinen lätkä ja sen mukana tulee suunnilleen saman kokoinen asennusohje.

Ohjeesta sen paremmin kuin netistäkään ei löydy tarkkaa tietoa siitä miten pulikka ja Raspi pitäisi liittää yhteen. Suttuisen kuvan ja Raspin GPIO-kaavion perrusteella läpykkä tulisi liitinrivin toiseen päähän koska siellä on virransyöttöpinnit.

Kortti paikoilleen ja virta päälle: kortilla oleva LED palaa hetken mutta muuta ei sitten tapahdukaan. Aiemmin toiminut Raspi ei lähde käyntiin. Kortti irti, ei lähde edelleenkään. HDMI-piuha kiinni ja Raspi boottaa sittenkin mutta ethernet-portti ja USBit ovat täysin kuolleita Kokeilu vielä toisella Raspilla ja meillä onkin jo kaksi paskaksi palanutta Raspberryä.

Tämä rävyättääkin sitten näytölle kaikki sateenvarjon värit ja jää ikikiertiöönb boottamaan itseään.

Opticam O4 HD -IP-kamera

2015-06-20

Tilasin huhtikuussa pari kappaletta mainittuja kameroita valvomaan takapihaa. Alunperin piti tilata pienempää mallia, Opticam Outdoor FI8903, mutta niitä ei ollut enää saatavilla.

Itse kamera on jämäkän oloinen ja seinäkiinnike on tukeva joskin kameran liittäminen kiinnikkeeseen vaati pientä kikkailua saada ruuvin pää osumaan vastakappaleeseen joka pyöri kuin puolukka perseessä. Otin pakkauksen pehmusteista pienen siivun ja kiilasin sillä vastakappaleen paikoilleen.

Mekaaninen puoli siis kunnossa. Entä sähköinen?

Kuluttajalaitteiden tapaan kameran oma hallintaliittymä on hanurista. Aikamme näkevän avustajan kanssa ährättyämme saimme kameran langattomaan verkkoon mutta ensimmäistäkään kuvaa tai videota siitä ei saatu ulos. Liittymästä ei esimerkiksi löytynyt mitään asetusta liiketunnistuksen herkkyydelle.

Hallintaliittymä on sananmukaisesti aika kiinalainen:-(

Etsin sitten kameran API-dokumentaation, tietysti vain pdf-versiona joten tekstimuunnos saattoi tehdä heittoja. Tämän avulla sitten sain tehtyä sarjan http-kutsuja joilla kamera heräsi eloon. API-kutsuista löytyi mm. mahdollisuus peittää osia kuva-alasta ja määritellä aika-arvoja puolen tunnin resoluutiolla.

Kun kuitenkin kuun alussa vaihdoin ftp-palvelinta jolle kuvat tallennetaan kamera aloitti taas mykkäkoulunsa eikä ole siitä vieläkään toipunut.

Macin Safarilla siihen ei saa yhteyttä lainkaan: ilmoittaa vain että asenna pluginit ja kirjaudu uudelleen. Valitsemalla linkin josta pluginit ladataan ei tapahdu mitään ja arvatkaa mitä tapahtuu kun yrittää kirjautua uudelleen:-(

Kameraan pääsee käsiksi Safarillakin kunhan malttaa antaa oikean salasanan. Tätä ei vain ole helppo keksiä pelkän virheilmoituksen perusteella.

Onneksi laatikon pohjalle oli jäänyt yksi vanhanmallinen Opticam joka lähtikin käyntiin lähes heittämällä joten valvonta pelaa.

Kokeilemalla löytyi loppujen lopuksi asetuskombinaatio jolla hälytyskuvaa tallentuu ftp-palvelimelle.

Biltema tandem

2015-05-21

Sain viimeinkin toteutettua pitkäaikaisen haaveeni tandempyörästä.

Biltema oli saanut myyntiin kohtuuhintaisen - 599 euroa - peruspyörän ja siitä oli Jyväskylän liikkeessä mallikappalekin näytillä. Logistisista syistä tilasin pyörän kuitenkin nettikaupasta kotiinkuljetuksella vaikka palvelu maksoikin lisää 79 ekeä.

Lue koko teksti »

Paikalla taas

2015-02-01

Täällä taas.

Tuli pidettyä pieni paussi, syyna saatu palaute.