Sokkona

Elämän pimeitä puolia koluamassa

Syvästi suivaantuneena blogialustoihin

2013-03-19

Blogin pitäminen on nykyään sosiaalinen pakko vauvoista vaareille vaikka ensinmainittujen blogia oikeasti kirjoittaakin joku muu.

Verkko on turpeana valmiita blogialustoja toinen toistaan kimmeltävemmillä kilkkeillä. Valitettavasti vain saavutettavuus, helppokäyttöisyys ja selkeys eivät kovin paljon kimaltele. Tämäkin blogi oli ennen vuodatuksessa mutta kun sen käyttö kirjautumiskippuroineen oli sen verran työlästä ettei uusia merkintöjä tullut tehtyä ihan joka vuosi.
Blogspot taas tekee sellaista javamössöä ettei siitä ota tolkkua elävä Erkkikään.

Koska minulla on joka tapauksessa oma domain-osoite niin yhtä hyvin voin pistää pystyyn oman blogipalvelimen. Mutta minkä?

Vaatimuslista on huikea:

Blaze näyttäisi täyttävän nämä vaatimukset pienellä apuscriptauksella.
Kun alle laitetaan markdown tekemään perusmuotoilut tekstistä html-muotoon niin jälki on ihan siistiä joskin eittämättä hieman karua.