Sokkona

Elämän pimeitä puolia koluamassa
Avainsanat kotiautomaatio

Impulsecontroller

2013-12-21

Törmäsin ainoinaan netissä Impulsecontroller-nimiseen bluetooth-peliohjaimeen ja ajattelin tilata pari kappaletta kokeeksi josko niitä voisi käyttää kotiautomaation kauko-ohjaimina ja käyttäjäntunnistukseen. Tästä lisää myöhemmin.

Toinen käyttökohde olisi ollut kroonistunut tarve löytää jokin keino käyttää nykyistä lyhyen kantaman matkapuhelinta eli iPhonea myös talon ulkopuolella. Toistaiseksi siihen löytyneet ulkoiset näppäimistöt ovat olleet joko liian pieniä käytettäväksi tai liian suuria mukaan otettaviksi. Käyttö kosketusnäyttöä lääppimällä taas on niin tikkuista että olen joka tapauksessa jo kotona wlanin, näppiksen ja puhelimen latauspiuhan ulottuvilla ennenkuin saan mitään valmiiksi. Lisäksi usein pitäisi kolhon mutta varastamisalttiin puhelimen mieluummin taskussa kuin kädessä.

Hitaudesta puheenollen olin tehnyt tilaukseni hyvissä ajoin ja ehtinyt jo unohtaa koko asian ja kirjanneeni tilaushinnankin luottotappioihin kun mitään ei kuulunut kuukausiin.

Aloitetaan siis iPhonesta.

Ensimmäinen murhe olikin että kyseisen pulikan ainoa käyttöohje on verkossa oleva jpg-muotoinen kuva josta tekstintunnistuskaan ei saa irti kuin siansaksaa.

Bluetooth-haku ei löytänyt ylimääräisiä laitteita joten kokeilemaan mistä napista pulikan saa paritustilaan. Toinen yksilö sekosi näistä kokeiluista niin ettei reagoinut enää mihinkään mutta toisen sain sentään paritettua.

Pelkillä nuolinäppäimillä ei VoiceOveria kovin pitkälle käytetä joten latasin pulikan nimikko-applikaation puhelimeen. Jos käyttöohje oli kuvana niin niin oli tämä applikaatiokin. VO ei saanut siitä irti tasan yhtään mitään joten mahdollinen näppäinten uudelleenmappaus jäi hämärän peittoon. Tosin sen perusteella mitä netistä löysin niin se tuskin on mahdollistakaan.

Laitoin viestiä laitteen valmistajallekin josko kyseinen uudelleenmappaus olisi mahdollista mutta vastausta ei ole kuulunut.

Tällä hetkellä näyttää siis siltä että minulla on kourassani taas kasa ongelmajätettä - tosin vain akkujensa vuoksi:-) Pitäisi aina muistaa että apple tarkoittaa suomeksi yhteensopimatonta.

Kotiautomaatio

Jatkuu kunhan keksin miten bt-näppis liitetään Linux'iin...

Kesäloma 4

2013-07-15

Maanantai

Toinen lentsupäivä.

Viimeistä lomaviikkoa viedään.

Lue koko teksti »

Kesäloma viikko 3

2013-07-09

Maanantai

Lomasta puolet lusittu.

Kotiverkko on päässyt vähän rönsyilemään, kytkintä kytkimen perään. Tarkoitus olisi keskittää verkkko siten että keskellä olisi Dovadon reititin jonka lähtöihin sitten tulevat huonekohtaiset kytkimet.

Laitoin Dovadolle hyllyn mahdollisimman keskeiselle paikalle ja nakersin tarvittavat läpiviennit. Epäilijöille sanoisin että kirjoitan edelleen kymmensormijärjestelmällä:-)

Seuraavaksi huomasin ettei verkkokaapelilaatikossa ole sopivan mittaisia tapseja, vaan ainoastaan vakiomittaisia eli liian lyhyitä ja liian pitkiä. Homma tyssäsi verkotuksen osalta siihen.

Uudessa automaatiokaapissa oli siis paikoillaan jo UPS joten yllättävän vähällä innovoinnilla sain vedettyä siitä eteiseen ulko-oven päälle hätävalon. LED-valo on sen verran räikeä että sen näkee vaikkei paljoa muuta näkisikään joten siitä saa mukavasti suuntaa ettei eksy väärään huoneeseen yövirtsalta palatessa.

Ilta menikin sitten mansikoita pakastaessa ja mansikkapöhöä potiessa.

Lämpötila: 13.4 / 17.3 / 26.0


Tiistai

Verkkotopologian vaihto. Tai ainakin melkein: kotiautomaatiokaapin laitteistus on vielä tekemättä koska miljoonalaatikosta ei löytynyt sopivaa kytkintä. Raspi nököttää vielä hyllyllä dovadon vieressä.

Nakersin läpiviennin automaatiokaapin verkotukselle mutta kantona kaskessa oli sähkökaapelointi seinässä joka tietenkään ei paljastunut tutkaimella.

Sähköasentajan hankkiminen parhaaseen loma-aikaan on toki haaste mutta onneksi kylällä oli tuttu asentaja joka oli ennenkin käynyt asentamassa lisää pistorasioita - tiedättehän ne reikäparit seinässä joita on aina liian vähän.

Järjestin sisäverkolle virtaa roikkavirityksillä ja eteisen lattia alkoi olla yhtä tasainen kuin Tikkakoskelainen metsäpolku.

Lämpötila: 15.6 / 18.5 / 23.9


Keskiviikko

Sähköasentaja kävi eikä vioittuneen johdon uusimisessa kauaa nokka tuhissut. Hän myös porasi loppuun aloittamani epäonnen läpiviennin.

Kourutin tuulikaapin valvontakameran kaapeloinnit ja kytkin sen käyttöön. Pitää vielä tarkistaa suuntaus kunhan saan silmäapua.

Illalla kävin hakemassa nälänsiirtotarpeita ja ilman Loadstonea olisin matkalla varmaan vieläkin. Onneksi olisi ollut eväät mukana pientä harhailuakin varten.

Lämpötila: 13.6 / 16.3 / 21.1


Torstai

Kuopiossa.

Vuokrattiin auto ja avustaja toimi kuskina. itse olin 'kartanlukijana' mutta jos olisi pitänyt iphonen karttasovelluksiin turvautua niin olisimme olleet jo perillä ennenkuin olisin saanut kirjoitettua edes kohdeosoitteen. Onneksi avustajani oli asunut Kuopiossa:-)

Kuopion torilla oli venäjänkielinen katulaullaja joka välillä soitteli saksofoniakin. Lauoi ihan komiasti.

Keskustasta ei tarttunut mitään ostettavaa mutta tulihan käytyä. Muutaman kohteen otin talteen OSM:ia varten.

Paluumatkalla käytiin katsastamassa kauppakeskus matkus. Olihan siellä putiikkia päällekkäin ja vierekkäin mutta omaan shoppailumakuuni ei kolahtanut kuin Ohlson.

Paikassa oli puhuva hissi joten sokkokin pääsee kerroksesta toiseen jos vain löytää kyseisen hissin.

Tikkakosken lämpötila: 9.9 / 16.5 / 27.5


Perjantai

Huilipäivä.

Yamahan i*-telakka tuli ja asennettiin paikoilleen. Tuohon iPhoneen on uponnut varmaan jo tonni rahaa mutta hyvin vähän olen keksinyt sille käyttöä. Kosketusnäyttö kun nyt kertakaikkiaan on perseestä sokkokäytössä. Avustaja käyttää sitä joskus laskujen maksuun kun sillä saa skannattua viivakoodit mutta alkuperäinen käyttötarkoitus eli eri gps-sovellusten testaus ja käyttö on jäänyt tosi vähälle. Kävellessä meinaavat kädet loppua kesken ja poukkoilevassa autossa puhelimen käyttö on silkkaa arpapeliä.

Illalla Jyväskylän Kesässä katsomassa stand-uppia. Akustiikka oli tällä kertaa kunnossa eli jutuista sai selvänkin. Ihan hyvä setti.

Lämpötila: 7.7 / 16.9 / 29.7


Lauantai

Univelkasaneerauspäivä.

Sain siirrettyä kotiautomaatio-Raspin lopulliseen paikkaansa. Kaapista puuttuu vielä kytkin jolla saataisiin tuulikaapin kamera, Raspi ja IRTrans pelittämään.

Illalla sitten Semmarien keikalle. Onneksi oli avustaja messissä selostamassa mitä tapahtui muutaman naurunremahduksen kohdalla..

Lämpötila: 10.1 / 18.3 / 26.2


Sunnuntai

Lentsupäivä.

Sain sentään viritettyä automaatiojärjestelmän monitorikaiuttimen paikoilleen mutta kun pelkkä porrasjakkaran siirto huoneesta toiseen nostaa hien pintaan niin paree olla reuhumatta liikaa.

Outo juttu sinänsä mutta espeak ei lähtenyt puhumaan ellei kutsuvalla käyttäjällä ollut toimivaa shell-asetusta, /bin/false ei kelvannut. Sox kyllä toimi ilman sitäkin.

Sain facebookin asetukset toimimaan pienellä kikkailulla (Lynx: ctrl-V, tagsoup parsing) ja sain pistettyä tunnuksen jäähylle. Eipä sieltä juuri tullut kuin kuvaa kuvan päälle joten kestänen menetyksen.

Illalla koetin häätää lentsua saunan lauteilla.

Lämpötila: 12.1 / 18.9 / 31.0

Kesäloma 2

2013-07-01

Maanantai ja Heinäkuu

Uusi viikko, uusi kuu ja näemmä uusi keli:

Lue koko teksti »

Kesäloma

2013-06-20

"Jo joutui armas aika ja suvi suloinen"

Lue koko teksti »

Ilmalämpöpumppu

2013-04-04

Ilmalämpöpumppuasentaja kävi tänään katsastamassa asennuspaikkoja. Sovittiin että aloitetaan itse asennus ensi viikolla

Lue koko teksti »

IRTrans

2013-04-03

Suurimmassa osassa kodn äpäsvänkäleistä ei ole muuta kauko-ohaustapaa kuin infrapuna. Jokaisella pitää olla myös oma kaukosäätimensä, hyvä jos edes saman merkin laitteet toimivat aina samalla kakella. Yamaha tosin oli piristävä poikkeuss; CD-soitin toimi hyvin 22 vuotta uudemmalla viritinvahvistimen kaukosäätimellä:-)

Asiaan, AriMo!

Oppivia, tietokoneeseen liitettäviä kaukosäätimiä on melko harvassa. Yksi joka herätti mielenkiintoni on saksalainen IRTrans jolta tilasin ethernet-liitäntäisen lähetin-vastaanotin-modulin sekä muutamia oheiskomponentteja.

Lue koko teksti »

Saunaosaston kaiutinpäivitys

2013-03-31

Saunaosaston äänentoisto kaipasi pientä ehostusta. Saunassa oli yksi nyrkinkokoinen autokaiutin eikä kylppärin vastaava ollut paljoa isompi.

Lue koko teksti »

Kuumeenmittausta

2013-03-29

Tavallisesti kuumeisen olon kyllä tunnistaa itsekin mutta nyt piti asia varmistaa. Talossa ei tietenkään ollut ensimmäistäkään kuumemittaria, ei edes mykkää.

Lue koko teksti »

FHEM on hanurista

2013-03-26

Nyt kun peruspalikat on koossa pitäisi tehdä jotain monimutkaisempaa: haluaisin esimerkiksi varoituksen lähtiessäni ulos etuovesta jos takaovi on auki. FHEMin määrittelykieli on mukavan yksinkertaista ja selkeää kunnes...
johonkin tapahtumaan ptiää liittää useampi ehto. Yht'äkkiä pitääkin alkaa vääntämään perl-koodia ja tuntea fhemim sisuskalut ja muuttujat.

Ei hätää. onhan meilä dokumentaatio. Saksaksi. Ja käyttäjäfoorumi. Saksaksi.

Ja siellä käyttäjäfoorumilla english corner.

English corner webbisivu on luonnollisesti saksaksi , vain keskustelu on englanniksi.

Titel on varmaankin otsikko ja tuo iso tekstilaatikko varmaan itse kysymykselle. Muut kentät voi kai jättää tyhjiksi tai oletusarvoihinsa. Tekstilaatikon alla on sitten nappeja kuin 80-luvun kotistereoissa. Kokeilen jokaista vuorollaan. Yksi tuntuu olevan perumisnappi, muut palauttavat syöttölomakkeelle.

Voisin tietysti ottaa jonkin valmiin toiminnon, esimerkiksi sequence ja koettaa vääntää siiitä haluamani, perl on sentään suht tuttu kieli mutta ennen tähän urakkaan ryhtymistä olisi hyvä tarkistaa olisiko muita vaihtoehtoja.


Tein ensimmäisen modulini: sille annetaan liuta laitteita ja tiloja ja se kertoo jos mikään laite ei ole annetussa tilassa, jos osa on tai jos kaikki ovat.

En laita sitä vielä jakoon kun pitäisi selvittää eräskin parametrinvälitykseen liittyvä dilemma.

Koetin lähettää viestiä FHEM:in tekijälle mutta mitään vastausta ei kuulunut.

Foorumillekaan en saa viestiä lähtemään kun en ymmärä höykäsen pöläystä käyttöliittymästä.

Pitäisi varmaan nakittaa edellinen avustaja hetkeksi töihin, hän kun puhuu saksaa toisena äidinkielenäään. Tai sitten pyytää jeesiä eräältä hyvin saksaa taitavalta kohtalotoverittarelta.


Ohjelman tekijä vastasi kysymykseen jo lokakuussa ja pahoitteli ettei ollut pystynyt vaastaamaan aiemmin. Syy oli kyllä ihan ymmärrettävä.

Mutta eipä tullut vastausta dokumentaatiokysymykseen tälläkään kertaa, vain ohjeet kysyä siltä saatanan foorumilta.

No eikun taas tusaamaan josko kielen siasi vaihdettua. Kuten kaikki saksansa lukeneet tietävät kieli on saksaksi sprach tai jotain sinnepäin joten kun löysin tuon sanan profil-nimisen valikon alta niin sain sentään kielen vaihdettua.

Samalla selvisi sekin miksei viesti lähtenyt edelliskerralla...
siellähän on kuvavarmistus
joten jäljelle taitaa jäädä read the fine source code:-(