Sokkona

Elämän pimeitä puolia koluamassa

Wheezy

2013-05-06

Debianin tuoreinwli Wheezy julkaistiin muutama päviä sitten. Päivitys Squeezesta sujui melko kivutta, vain qmail'in kanssa oli vähän tenkkapoota kun entisen asennuksen luomat tunnukset piti poistaa passwd:Sta ja group:ista käsipelillä. Osmosis toimii taas mutta jostain syystä karttojen käsittely on hidastunut.

Rotaatio on taas päällä. Tosin sen mitä katsoin muutaman kunnan niin mitään dramaattista kasvua ei ole nähtävissä.


Äänet sen sijaan katosivat taas. Mikropuhe on edelleen 32-bittinen joten lib32asound(-dev) tuli taas tarpeeseen.


Karttakonvertterin nopeudet tipahtivat ryömintäkaistalle. Profilointi kertoi että 98.5 % ajasta tupeloituu tietokannan käsittelyyn, on kyllä myönnettävä ettei 'tie' ole tehokkainta relaatiotietokantakäsittelyä. Avuksi löytyi Tie::Cache jonka avulla käsittelynopeudet saatiin suunnilleen vanhalle tasolle ja suurimpana resurssisyöppönä on taas vanha tuttu xml-parseri.


Tie::Cache tosin aiheutti sen ettei mitään kirjoitettu tietokantaan joten palasimme taas lähtöruutuun.


Loppujen lopuksi koko välimuisti piti toteuttaa ohjelmallisesti omin käsin. Jokaiselle kannan kentälle piti tehdä oma hash joka luodaan hakemalla tiedot kannasta kun kyseinen node tulee ensimmäisen kerran vastaan. Päivitykset tehdään tähän hashiin ja lopuksi se kirjoitetaan takaisin kantaan.