Lokki
F-Secure oli luonut mielenkiintoisen IOS-sovelluksen, Lokin. Sovelluksen avulla perhe- ja ystäväpiiri voi välittää sijaintitietojaan toisilleen.
Vaikkei kumpikaan edellämainittu kuulunut toimitukseen päätin kuitenkin kokeilla sovellusta VVoiceoverin kera. Olihan se sitäpaitsi ilmainen joten ainoa menetys olisi aika ja sähkö.
Ohjelma käynnistyi ja ensimmäisenä ajattelin vaihtaa kielen suomeksi. Vaihtoehtoina olivat englanti, espanja, jokin josta VO ei sanonut mitään, suomi ja ruotsi. Eikä sitten muuta. Valitsin suomen mutta koska dialogissa ei ollut mitään paluu- tai hyväksymispainiketta en päässyt puusta pitkään. Ohjelma siis kiinni ohjelmanvaihtajalla ja uusi käynnistys. Kieli oli vaihtunut mutta sana käyttäjäystävällisyys ei tullut heti mieleen.
Sitten syöttämään puhelinnumeroa. Se pitää antaa kansainvälisessä muodossa ja +358 jonka VO sanoo ei todellakaan ole täytettävän kentän alussa. Puhelinnumeron jälkeen tulee vahvistuskoodi tekstarina joka pitää syöttää asianomaiseen lokeroon.
Jatketaan... salasana pitää antaa kahdesti. Ihan hyvä koska tikkuaskin kokoisella näppiksen kuvalla sen kirjoittaminen oikein on lähes mahdotonta. Jostain käsittämättömästä syystä salasanoja ei voi aina syöttää ulkoisella näppiksellä. Apple-tilini on kerran mennyt jo kiinni tämän vuoksi.
Kolmas kerta toden sanoi salasanasyötössäkin.
Sitten piti valita itselleen avatar. Tuikkasin oletuksen, saa kelvata.
Vihdoin päästiin luomaan ensimmäistä sijaintia. Se oli koti kun nyt sattumoisin olin kotona.
Paikoille annetaan nimi sekä säde jonka sisällä ollessa ilmeisesti katsotaan oltavan kyseisessä paikassa. Säteen oletusarvo on 200 metriä, vähän yläkanttiin mutta en keksinyt miten sädettä voisi muuttaakaan joten mentiin sitten sillä.
Yllättäen sovellus ilmmoittikin ettei se saa paikkatietoja. Muutama uudelleenyritys ja paikka löytyi.
Sitten ei puutukaan enää kuin perhe ja kaverit mutta jos on varaa ostaa iphone niin kai on varaa niihinkin.
Mitä siis jäi viivan alle:
Lokki toimii vähän epämääräisesti VO:n kanssa ja välillä puhutaan jotain ihan muuta kuin missä fokus tuntuisi olevan. Toisaalta sovellus tuntuisi pysyvän tekstitilassa joten sillä voisi saadakin tietoja lähipiirinsä liikkeistä.
Rahaa ei siis kulunut. Aikaa kului ja kolmikymmenvuotinen tupakkalakko vaarantui.
Ei kun taas selvännäkijän pakeille: sovelluksen näytöllä oli painikkeita joihin VO ei päässyt kiinni, mm. tuo tärkeä paluu-painike. Samoin perheen ja ystävien lisäämistä varten löytyi omat painikkeensa.
Ja löytyihän sieltä myös palaute-painike josta sain sähköpostiosoitteen palautetta varten. Taidanpa ottaa yhteyttä.