Sokkona

Elämän pimeitä puolia koluamassa

Osuuspankki

2015-12-04

Osuuspankilla oli syyskuuhun 2015 saakka toimiva puhelinpankki jonka sitten lopettivat kuulemma vähäisen käytön vuoksi. puhelinpankissa oli kuitenkin sokkokäyttäjän kannalata yksi oleellinen etu: siinä ei tarvinnut antaa vaihtuvaa avainlukua saldojen tai tilitapahtumien kyselyä varten.

Palvelu korvattiin OP-mobiililla jossa ihan oikean näppäimistön sijaan tunnus ja salasana piti näpsytellä näppäinten kuvilla: hidasta mutta hankalaa. OP-mobiiliin sai sentään laajennetut käyttövaltuudet eli silläkin pääsi kyselemään saldojaan ja tilitapahtumia ilman vaihtuvaa avainlukua.

(Kyllä, kuulun siihen yhteiskuntaluokkaan jonka on silloin tällöin tarkistettava tilinsä saldo.)

Sitten LG toi markkinoille puhelimen jossa oli edellä mainittu ihan oikea näppäimistö ja hetkeksi nielin kiukkuni. Kunnes Osuuspankin perkele keksi että nyt on elämä liian helppoa joillakuilla ja esti puhelimen näppäimistön käytön tunnusten syöttämiseen. Lisäbonuksena vielä versiopäivityksen jälkeen mainittu appi - johon olin siis työllä ja tuskalla sipsutellut ja taputellut käyttäjätunnuksen ja salasanan alkoi naukua vaihtuvaa avainlukua. Se niistä laajennetuista käyttövaltuuksista, saatana. Mistäs minä, silmätön, sellaisen siihen hätään olisin repinyt. Sen kerran kun haaveilee että voisi jotain tehdä itsenäisesti niin eikös joku kolmen markan softatalo senkin pilaa. Sitä ei aina pysty edes itse tarkistamaan mitä siinä maksupäätteessä lukee kun kortilla maksaa niin olisi ollut edes jokin kontrolli ettei tule huijatuksi.

Otin alkuvaiheessa yhteyttä myös Osuuspankin käyttäjätukeen jotka avuliaasti kertoivat että sen tabletin näytöllä olevan tekstin saa suurennettua. Tällä näöllä ja näillä saldoilla ei tosin löydy niin suurta suurennusta että jotain näkyisi. Kysyin sitten että onko tässä enää muuta vaihtoehtoa kuin palata käteisen rahan käyttöön eikä asiakaspalvelijakaan muuta keksinyt. Ei vain ole hirveän fiksua ilmoittaa julkisesti että massia on mukana enkä näe kuka sen vie.

Eli jos näette joskus kiukkuisen sokon joka jättää ostokset kassalle niin se on vain meitsi joka ei ollut pystynyt tarkistamaan saldoaan ostoksia tehdessään Kerron toki myös paikanpäällä oleville että kyseessä on nimenomaan Osuuspankin ableistinen veto.