Eksyksissä
Sarjamme tähän pystyy vain sokko kertoo eriskummaisista edesottamuksista joihin pystyvät vain pimeän kulkijat.
puoliso toteisi että pitäisi saada kuntopyörä.
Koska minulla on taikatalli josta löytyy kaikkea paitsi tarpeellista lähdin noutamaan kyseistä kapinetta sieltä.
Tallille on matkaa kolmisenkymentä metriä
ja kun löysin kuntopyörän läksin retuuttamaan sitä takaisin.
Tiedättehän kuntopyörän,
sellaisen painavan rautahäkkyrän
jolla treenataan lihaksia siirtelemällä sitä pois tieltä.
Eukleidisen geometrian mukaan paluumatkankin olisi pitänyt olla 30 metriä mutta kotiovi ei tuntunut tulevan vastaan sitten millään.
Parkkeerasin hetkeksi tien sivuun miettimään seikkaa että eihän tässä vittu pitäisi olla mitään tiensivua.
Tuli siihen sitten ystävällinen pyöräilijä ihan oikealla pyörällä ja kysyi tarvitsenko apua. Kyselin vähän paikkatietoja ja totesin että tilanne oli hyvää vauhtia kehittymässä katastrofaaliseen suuntaan ellen nopeasti kääntyisi tieltäni. Kiitin auttajaa koska olin päässyt sen verran kartalle että olin eksyksissä.
Soitin avustajalle ja pyysin etsimään lähiseudulta eksyneen näköistä sokkoa. Löytyikin kiitetttävän nopeasti.
Tämän tarinan opetus onkin että jos kohtaatte sokon kuntopyörän kanssa tien poskessa niin hän on mitä todennäköisimmin eksynyt matkallaan.