Zoom H1e
Zoomilta tuli jokin aika sitten päivitetyt essential-versiot tallentimistaan. Essential tarkoittaa esmes sitä että laitteissa on näkövammaisia varten puhepalaute joillekin toiminnoille.
Hankin sarjan edullsimman mallin, Zoom H1e.
Unboxing
Pakkaus on karu pahvilaatikko, ei Applemaista bling-blingiä. Mukana on vain itse laite, ei paristoja, ei USB-kaapelia, ei muistikorttia. Käyttöohje sentään oli mukana.
Kapine on kevyt, ainakin ilman paristoja ja muovisen tuntuinen. Näpituntumalla voisi sanoa jopa ruma, varsinkin mikrofoneja pitelevät sarvet ovat kuin ensimmäisestä prototyypistä.
Kotelo ei juurikaan vaimenna käsittelyäääniä. Kotelon pohjassa on kierre jolla sen saa kiinni mikrofonitelineeseen.
Painikkeet ovat osittain tunnottoman oloisia kumitöppösiä parhaaseen apuvälinetyyliin. Tähän on kuitenkin hyvä syy koska niitä voi käyttää myös äänityksen aikana ja silloin ne ovat hiljaisempia. Muissa painikkeissa on hyvä haptinen tuntuma.
Paristojen paikka löytyi helposti, mikro-SD:n loppusijoituspaikka oli enempi hakusessa mutta löytyi suunnilleen vastapäätä virtakytkintä.
Käyttöönotto
Virtakytkin on Olympuksen tallentimistakin tuttu yhdistelmä virta- ja näppäinlukkoliukukytkin. Käynnistystiluliiin jälkeen kokeilemaan mitä mikäkin nappula tekee, ensimmäisenä piti valita käytetäänkö esteettömyystoimintoja ja asettaa päivä sekä aika kohdalleen. Sen jälkeen alkoi kitinä puuttuvasta SD-kortista.
Saavutettavuus
Laitteessa on osalle toimintoja äänitetyt puhepromptit tai piippaukset. Kielivalikoima kattaa suurimmat kielet eli suomenkieli ei ole mukana. Puhesyntetisaattoria ei ole eli jos näytöllä on muuttuvaa tietoa sitä ei lueta ääneen.
Käyttöönotto tehtiin kansallisromanttisella document-free-prinsiipillä eli kokeiltiin mitä eri nappuloista tapahtuu.
Käyttölogiikka hämmensi ensin hieman. Valikoissa liikkumiseen käytetään ylimmän näpikkärivin neljää painiketta; ensimmäinen vasemmalta on paluupainike jolla palataan edelliselle valikkotasolle, kahdella seuraavalla käydään läpi valintoja ja oikeanpuolimmaisella siirrytään seuraavalle valikkotasolle tai vahvistetaan valinta. Puhetuki pysyy varin mukavasti mukana. Suurin osa valinnoista on aika itsestään selviä.
Oikeassa kyljesä olevalla painikkeella valitaan ollaanko valikkotilassa vai äänitysvalmiustilassa. Tämäkin kerrotaan selvällä ulkomaankielellä.
Käyttö
Laittessa on XY-mikrofonipari eli stereokuva perustuu pelkästään äänien voimakkuuseroihin kanavien välillä. Nopeasti testaten tuo riitti ainakin yhdellä äänilähteellä. Formaatti on myös kiitollinen jos ääni halutaan saada monoksi.
Jos laitteeseen liittää kuulokkeet mikrofonien kautta tulevaa ääntä voi monitoroida jatkuvasti- Ylärivin painikkeet vat tässä tilassa stereo/mono, ylipäästösuodin 80Hz / 160 Hz / 240 Hz, mark eli kirjanmerkki ja äänityksen peruutus.
Blogin herättäminen kuolleista
Ollut vähän hiljaista tällä rintamalla enkä jatkostakaan tiedä miten jatkuu mutta tulihan asennettua blazebllogger tällekin koneelle.
Eksyksissä
Sarjamme tähän pystyy vain sokko kertoo eriskummaisista edesottamuksista joihin pystyvät vain pimeän kulkijat.
puoliso toteisi että pitäisi saada kuntopyörä. Koska minulla on taikatalli josta löytyy kaikkea paitsi tarpeellista lähdin noutamaan kyseistä kapinetta sieltä.
CMore
Noin kolmasosa Maikkarin ajasta kuluu CMoren sarjojen mainostamiseen ja koska korona ja pääsiäinen sattuivat tänä vuonna samaan aikaan niin piti vilkaista.
Korona
Korona on nyt kaikkien huulilla. Tai siis parempi jos se ei olisi huulilla koska siitä se voi tarttua helposti.
Mullikkapankki
Mullikkapankki (teille city-ihmisille Osuuspankki) taas vähän 'kehitti' palveluitaan kevään aikana. Vuosia sitten heillä oli sekä kaikilla puhelimilla käytettävä pankkipalvelu että kaikilla selaimilla toimiva nettisivusto. Tälläinenhän on toki nykyään niiin hipsteriä, etten sanoisi jopa vanhanaikaista.
Taksisheikkailu 2018 osa 1
Kävin pitkästä aikaa etelässä, aina hilpeässä Helsingissä saakka. Menomatka sujui hyvin, tuttu kuski vei Jyväskylässä asemalle ja mukava ulkomaalaisella korostuksella puhuva kuski Iirikseen. So far, so good.
Osuuspankki
Osuuspankilla oli syyskuuhun 2015 saakka toimiva puhelinpankki jonka sitten lopettivat kuulemma vähäisen käytön vuoksi. puhelinpankissa oli kuitenkin sokkokäyttäjän kannalata yksi oleellinen etu:
Razberry
Razberry on Raspberry-korttitietokoneeseen tarkoitettu Z-wave-adapteri. Hintaa sillä on noin seitsemänkymppiä mutta mikäpä z_wavessa olisi halpaa. Adapteri on tuollainen postimerkin kokoinen lätkä ja sen mukana tulee suunnilleen saman kokoinen asennusohje.
Ohjeesta sen paremmin kuin netistäkään ei löydy tarkkaa tietoa siitä miten pulikka ja Raspi pitäisi liittää yhteen. Suttuisen kuvan ja Raspin GPIO-kaavion perrusteella läpykkä tulisi liitinrivin toiseen päähän koska siellä on virransyöttöpinnit.
Kortti paikoilleen ja virta päälle: kortilla oleva LED palaa hetken mutta muuta ei sitten tapahdukaan. Aiemmin toiminut Raspi ei lähde käyntiin. Kortti irti, ei lähde edelleenkään. HDMI-piuha kiinni ja Raspi boottaa sittenkin mutta ethernet-portti ja USBit ovat täysin kuolleita Kokeilu vielä toisella Raspilla ja meillä onkin jo kaksi paskaksi palanutta Raspberryä.
Tämä rävyättääkin sitten näytölle kaikki sateenvarjon värit ja jää ikikiertiöönb boottamaan itseään.
Opticam O4 HD -IP-kamera
Tilasin huhtikuussa pari kappaletta mainittuja kameroita valvomaan takapihaa. Alunperin piti tilata pienempää mallia, Opticam Outdoor FI8903, mutta niitä ei ollut enää saatavilla.
Itse kamera on jämäkän oloinen ja seinäkiinnike on tukeva joskin kameran liittäminen kiinnikkeeseen vaati pientä kikkailua saada ruuvin pää osumaan vastakappaleeseen joka pyöri kuin puolukka perseessä. Otin pakkauksen pehmusteista pienen siivun ja kiilasin sillä vastakappaleen paikoilleen.
Mekaaninen puoli siis kunnossa. Entä sähköinen?
Kuluttajalaitteiden tapaan kameran oma hallintaliittymä on hanurista. Aikamme näkevän avustajan kanssa ährättyämme saimme kameran langattomaan verkkoon mutta ensimmäistäkään kuvaa tai videota siitä ei saatu ulos. Liittymästä ei esimerkiksi löytynyt mitään asetusta liiketunnistuksen herkkyydelle.
Hallintaliittymä on sananmukaisesti aika kiinalainen:-(
Etsin sitten kameran API-dokumentaation, tietysti vain pdf-versiona joten tekstimuunnos saattoi tehdä heittoja. Tämän avulla sitten sain tehtyä sarjan http-kutsuja joilla kamera heräsi eloon. API-kutsuista löytyi mm. mahdollisuus peittää osia kuva-alasta ja määritellä aika-arvoja puolen tunnin resoluutiolla.
Kun kuitenkin kuun alussa vaihdoin ftp-palvelinta jolle kuvat tallennetaan kamera aloitti taas mykkäkoulunsa eikä ole siitä vieläkään toipunut.
Kameraan pääsee käsiksi Safarillakin kunhan malttaa antaa oikean salasanan. Tätä ei vain ole helppo keksiä pelkän virheilmoituksen perusteella.
Onneksi laatikon pohjalle oli jäänyt yksi vanhanmallinen Opticam joka lähtikin käyntiin lähes heittämällä joten valvonta pelaa.
Kokeilemalla löytyi loppujen lopuksi asetuskombinaatio jolla hälytyskuvaa tallentuu ftp-palvelimelle.